Nykypäivänä yritykset haluavat tehdä hienoja asioita verkossa digitaalisen myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun saralla. Jos siinä haluaa aidosti onnistua, tulee kovan ytimen eli asiakastietojen olla kunnossa. Bofor laittaa kuntoon perustan, jonka päälle voidaan rakentaa tehokas myynnin ja asiakaspalvelun koneisto.
Bofor tekee asiakkailleen räätälöityjä ratkaisuja, jotka perustuvat Microsoftin Power Apps ja Dynamics 365 -järjestelmiin, ketteriä menetelmiä hyödyntäen.
Bofor on erikoistunut finanssialan asiakkaisiin
Boforilta löytyy syvää asiantuntemusta finanssitoimialan ydinprosesseista ja arkkitehtuureista, sillä tiimissä työskentelee alan huippuosaajat. Teknologiaosaamisen lisäksi tiimillä on vahvaa asiantuntemusta liiketoiminnan ja digitaalisen myynnin puolelta.
”Ajatus finanssitiimistä lähti siitä, että kahdella neljästä yrityksemme perustajasta on finanssialan tausta. Perinteisesti, kun finanssialan yritys alkaa etsiä kumppania, heille tarjotaan tiimiä, jossa on yleensä vain löyhää kokemusta toimialasta”, kertoo perustaja Lasse Räty.
”Huomasimme hyvin nopeasti, että jos kokoamme tiimin, jossa kaikilla olisi vahvaa alan kokemusta, tuomme pöytään tehokkaan ja poikkeuksellisen laajakatseisen kombinaation. Siitä se ajatus lähti, ja nyt meillä alkaa olla tiimi kasassa”, Räty jatkaa.
”Havaitsimme, että meillä on joukkueessamme poikkeuksellinen osaamiskenttä finanssipuolella. Osa asiantuntijoistamme on Euroopan alan kokeneimpia arkkitehteja. Päätimme niputtaa arkkitehtoniseen osaamiseen digitaalisen myynnin osaamisen. Se on yhdistelmä, jota asiakkaamme odottavat”, toinen perustajajäsen Teemu Haataja kertoo.
Tiimin perustamisesta päätettiin keväällä, ja nyt tiimissä on joukko alan huippuosaajia. Tiimiä on tarkoitus kasvattaa ensi vuonna 8-10 henkilöön.
Boforista löytyy monimuotoista huippuosaamista
Boforissa työskentelee eri taustaisia henkilöitä, sillä monimuotoinen näkemys liiketoimintaan takaa, että asiakasta pystytään palvelemaan eri kulmista. Näin saavutetaan paras mahdollinen lopputulos.
”Tiimissä täytyy olla toimiala-asiantuntija, joka osaa haastaa asiakasta ja kaivaa esiin todelliset tarpeet sekä ongelman, jota ollaan ratkomassa. Lisäksi tarvitaan laajasti katsova enterprise-arkkitehti, joka osaa ja uskaltaa ottaa kantaa asioihin. Ratkaisuarkkitehti, joka tuntee järjestelmät ja asiantuntijoita, jotka saavat tehtyä työn, kun tämä muu porukka on määritellyt, mitä pitää tehdä”, Räty sanoo.
Ei riitä, että on ymmärrystä ja kokemusta järjestelmistä, koska finanssialalla niihin liittyvät lukuisat integraatiot, lait, säädökset ja alan vakiintuneet käytännöt. Boforilla on toimialasidonnaista pilviarkkitehtuuri- ja tietoturvaosaamista. Tekijöillä on kokemusta siitä, miten toimialan asiakastietoja ja järjestelmiä viedään pilveen.
Markus Savolainen työskentelee finanssitiimissä toimiala-asiantuntijana. Hän on siirtynyt Boforille hiljattain suomalaisesta suuresta finanssialan yrityksestä, jossa hän on toiminut kehitystehtävissä ja ollut vetämässä suuria asiakkuudenhallinnan kehitysprojekteja.
“Osaamiseni eri tehtävistä ja asiakkaan tarpeiden tunnistamisesta on varsin laaja. Siihen sisältyy sekä liiketoiminnallinen- että teknologinen kehittäminen”, Savolainen kertoo.
”Yleensä asiakkaan haasteet ja niistä kumpuavat muutostarpeet liittyvät joko teknologiseen kehitykseen tai toimintamallien sekä prosessien uudistamiseen. Itse olen profiloitunut IT-kehittämisen ja liiketoiminnan välille. Tulen enemmän sieltä liiketoimintataustasta, jonka kehittäminen on selkeästi intohimoni. Käytännössä pureudumme asiakkaan erityyppisiin ongelmiin, ja olen siinä mukana ensin tunnistamassa ja ratkaisemassa niitä. Lisäksi tuon mukaan teknologista näkökulmaa”, hän jatkaa.
Konkreettista tekemistä pelkän konsultoinnin sijaan
Bofor pystyy auttamaan asiakasta kokonaisvaltaisesti. Pohdimme yhdessä asiakkaan kanssa, miten liiketoimintaa tulisi tehdä toisella tavalla, ja sen lisäksi neuvomme, miten taustajärjestelmien pitää muuttua, jotta tehokkaampaa toimintatapaa voidaan toteuttaa. Lopuksi viemme suunnitelmat toteutukseen.
”Tutkimme markkinaa, löytyykö sellaista yritystä, joka osaa sekä liiketoimintapuolen konsultoinnin, että sen toteuttamisen tietotekniselle puolelle. Jompaankumpaan päähän löytyi yrityksiä paljon, mutta ei sellaista, joka hallitsee molemmat”, Teemu Haataja kertoo.
”Erityistä meissä on se, että me emme tule vain viisastelemaan hienojen kalvojen kanssa, vaan meillä on tekemisen meininkiä. Me kerromme mitä pitäisi tehdä, mutta osaamme myös toteuttaa sen sekä teknisellä puolella että myynninjohdon konsultoinnin puolella. Kaivamme niin sanotusti jakoavaimet pakista ja alamme hommiin”, Haataja jatkaa.
Taustalla teknologiapäämiehen vahva tuki
Bofor tekee tiivistä yhteistyötä teknologiapäämiehensä Microsoftin kanssa. Microsoftilla ollaan vakuuttuneita Boforin osaamisesta ja yhteistyötä kuvataan mutkattomaksi.
”Meillä on erinomaisen hyvät suhteet Microsoftin finanssitiimiin, jonka kanssa teemme säännöllisesti yhteistyötä. Asiakkaillemme se näkyy muun muassa siten, että ongelmien ratkaisu on nopeampaa”, Teemu Haataja kertoo.
Senior Account Executive Minna Pulkkinen Microsoftilta kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä Boforin kanssa:
”Boforin asiantuntijat ovat hyvin arvostettuja alallamme – niin asiakkaiden kuin kollegoidensa joukossa, ja ansaitusti. Heidän laaja kokemuksensa erilaisista asiakashankkeista ja osaamisensa niin liiketoimintasovellusten kehittämisestä kuin liiketoiminnan tarpeiden kääntämisestä teknisiksi kyvykkyyksiksi ovat lyömätön yhdistelmä.”
”Toimialafokus tuo asiakkaalle osaavan tiimin, jossa ymmärretään toimialan lainalaisuudet ja vaatimukset, unohtamatta kykyä sovittaa toimintaympäristössä tapahtuvia muutostarpeita asiakkaan nykytilaan ja tavoitteisiin, regulaatiovaatimukset huomioiden”, hän jatkaa.